Ajelulla F1 radalla

Viimeksi kirjoittaessa olin Hobartin lentokentällä. Siis Hobartin? Kyllä, Tasmaniakin vilahti tekstin lopussa. Nyt kun on taas parit uudet seikkailut takana, voin istua alas ja miettiä mitä tuli tehtyä :)

Tasmaniassa käytiin National Orienteering Leaguen (NOL) kaksi ensimmäistä kisaa. Karttana oli legendaarinen Pittwater, pienipiirteinen dyynimaasto. Ja kun sanon pienipiirteinen, tarkoitan, että järjestäjät hakivat erikseen lupaa käyttää 1:7500 karttaa sekä keskimatkalla että pitkällä, kaikissa sarjoissa. Katsokaa itse:

Ihan kamalaa tekemistä. Äidille varsinkin tiedoksi, että tuo EI ollut hyvä suoritus vaikka maaliin pääsinkin.

Ylläoleva keskimatkan kisa (11.3.) oli teknisesti hieman hakemista. Keskittyminen herpaantui jatkuvasti, ja makkara-analyysin perusteella laskin olleeni ilman kunnon karttakontaktia n. 25% suorituksesta. Tuossa maastossa se on aivan liikaa, joskin se jäi realisoitumatta. Rastit tulivat usein vastaan kuin itsestään, mikä hieman harmitti, kun olen kaivannut haasteita. Fyysisesti jäin taas reippaasti kärkimiehistä.

Pitkän matkan loppuosa. 10-11 olisi pitänyt mennä vasemmalta polun kautta, ei paljoa mutta vähän nopeampi. 14-15 kaikki keneltä kysyin meni suoraan. 15-16 alussa herpaantui heti ja yhtäkkiä mikään ei täsmännyt, päädyin seiftaamaan polun kautta.

Pitkä matka (12.3.) oli 10,5km yhteislähtö. Ajattelin ratamestarin tavoin ennen kisaa, että hiekkapohja on hidas ja matka arvioitu suunnilleen oikein. Mitä vielä: voittoajaksi oli tähän WRE kisaan ilmoitettu 75-85min, ja MINÄ juoksin 77 minuuttia voittoajan ollessa 61min. Hauskaa oli, vaikka hieman pidempää nautintoa odotinkin. Selvisin suuremmitta virheittä, ja makkara-analyysin tulos oli n. 10%, mikä on kohtuu hyvä. Juoksun aikana riitti seuraa koko matkan ajan, mutta omaa työtä sai silti tehdä reitinvalintojen jatkuvasti poiketessa. Takkuillen aloittaneen belgialaisen Jeremyn vauhti oli lopussa liikaa, ja loppulenkillä piti antaa periksi.

Kisojen ajan majoituin Georgian kaverin perheen luona. Allenit ovat kaikki kovia suunnistamaan, ja Rachel koittaa lunastaa kisalippua junnujen MM-kisoihin Suomeen. Alleneiden isossa talossa majoittui lisäkseni siis Georgia, ruotsalainen Jacob, britit Katie ja Charlotte, sekä saksalaiset Felix ja Susen. Perjantaina laitettiin yhdessä ruokaa koko porukalla, ja lauantaina isännöitiin suunnistajien grillibileitä! Juhlien piti olla muualla, mutta sateen takia päätettiin tarjota sisätiloja käyttöön.

Alleneiden keittiön ikkunasta näkyi Hobartin keskustaan lahden toiselle puolen. Pilvettömänä päivänä Mount Wellington näkyi myös taustalla.

Ostaessani lentolippuja varasin itselleni pari ylimääräistä päivää kisojen jälkeen. Mutta sitähän en tiennyt, että olisin voinut varata yli viikon... palataan siihen myöhemmin. Allenit tarjosivat yösijaa loppuajaksi ja miksipä en olisi jäänyt?
Juttelin tsekkiläisen Michalin kanssa ja päätettiin tehdä jotain yhdessä niinä ylimääräisinä päivinä. Tai oikeastaan Michal kutsui minut mukaan reissulleen Maria Islandille, jonne olisi maanantaina 13.3. lähtenyt joka tapauksessa. Tuo reissu peruuntui, sillä Michalin tyttöystävä sairastui. Sen sijaan käytiin Mt. Fieldin kansallispuistossa, josta hieman kuvia:

Tuossa nyt näkyy muutama murikka, mutta suuri osa n.15km reitistä kulki alueella jolla ei muuta kuin kiviä ollutkaan.

Tähän asti paras kuva nokkasiilistä, koska sain jopa nokan näkyviin!

Tiistaina 14.3. lainasin Alleneilta polkupyörän ja ajoin Hobartin keskustaan. Pääasiassa kiertelin ympäriinsä, mutta kävin myös mm. vanhassa Penitentiary Chapelissa "The Tench". Kyseessä on vanha kappeli/oikeussali/vankila, ja convict historiasta kiinnostuneena kävin opaskierroksella.
Keskiviikkona aamulla otin taas pyörän ja lähdin ajelulle toiseen suuntaan. Toivoin näkeväni jokusen merinisäkkään, mutta turhaan. Homma kääntyi enemmän maastopyöräilyksi, mikä ei ollut niin huono käänne ollenkaan. Iltapäivällä lensin takaisin Sydneyyn.

Tasman Bridge, jonka yli pyöräilin kaupunkiin.

Kappeli, josta tehtiin oikeussali. Vasemmassa reunassa näkyy vankien siirtoon käytetty häkkikuja.

Maanalainen käytävä syytettyjen ja tuomittujen siirtelyyn.

Hobart, TAS.

Illalla ajoin Sydneystä Terrigaliin Central Coastille, vain oppiakseni, ettei siellä ollut minulle mitään tekemistä! Torstaina tein hieman rästihommia ja soitin Jimille kysyäkseni mitäs sitten teen. Totesin että jos tekemistä sille hetkelle ei löydy, enkö voisi ottaa hieman lomaa?

Lauantaina 18.3. loma sitten alkoi. Soitin edellisenä iltana Joneseille ja pyysin telttailuvarusteita lainaksi. Poimin ne aamulla ja jatkoin ajamista etelään koko päivän. Pääsin muutaman lyhyen tauon jälkeen Alburyyn, ja katsoin lainaamastani kirjasta leirintäalueen lähistöltä. Sopiva löytyi, mutta perille pääsin vasta pimeällä, joten aamulla vasta näin mihin tarkalleen ottaen telttani pystytin. Paikka oli Richardsons Bend camping area Murray joen rannalla. Simppeli, ei fasiliteetteja, mutta en muuta kaivannutkaan kuin laillisen paikan pystyttää teltta ilmaiseksi.

Aamulla ajoin Wodongaan tulostamaan kartan, sillä lähes matkan varrella oli yksi Australian legendaarisimpia karttoja, Rowdy Flat. Kävin itsekseni pitämässä hieman hauskaa, rasteja ei tietenkään ollut maastossa. Haastetta toi myös 6v vanha kartta, joskin tärkein eli käyrät olivat kohdallaan. Olihan hidasta!

Juostessa välttelin jokusen polkukierron, ratasuunnittelussa välttelin vihreitä kun en tiennyt mitä odottaa. Lippujen puute tosiaan aiheutti ajanhukkaa etenkin 4. rastilla. Jokainen notkokäyrä todella oli sen 5 metriä.

Matka jatkui lyhyen pysähdyksen Beechworthissa jälkeen Glenrowaniin. Glenrowan on ollut Australian bucket listillani jo monta vuotta, sillä olen Wikipedia-surffaillessa useampaan otteeseen törmännyt Ned Kellyyn.

Beechworth, VIC

Beechworth,VIC

Big Ned Kelly statue, Glenrowan, VIC

Ned Kelly oli kiistanalainen lainsuojaton 1870-luvun Australiassa. Nuorena pikkurikoksista istunut Ned joutui hankalaan tilanteeseen, kun siihen aikaan huonomaineinen Victorian poliisi tuli pidättämään Dan-veljeä ja lähti tyhjin käsin mutta haavoittuneena. Poliisin ja Kellyn versiot tapahtuneesta poikkeavat, ja Ned päätti lähteä maan alle, tai siis pusikkoon. Mutamaa kuukautta myöhemmin Kellyn nelihenkinen jengi tappoi kolme heitä etsinyttä poliisia. Jatkossa jengi ryösti pari pankkia, kirjoitti yhden Australian kirjallisuuden merkkiteoksista, ja tappoi ilmiantajan. Kellyn motiivit nousivat hänen perheensä, erityisesti isänsä huonosta kohtelusta poliisin käsissä.

Miten Glenrowan liittyy tähän? Siellä Kellyt koittivat suistaa raiteilta poliisijunan, joka sai kuitenkin tiedon väijytyksestä ennen onnettomuutta. Poliisit piirittivät hotelliin linnoittautunutta jengiä pari päivää, kunnes Ned hyökkäsi ja loukkaantui. Muut jengiläiset kuolivat. Nedin saamaa kuolemantuomiota vastaan kerättiin yli 30 000 allekirjoitusta, turhaan.

Lavastus paikalla, jossa Ned Kelly vangittiin.

Toisille Robin Hood -mainen sankari, toisille murhaaja ja rikollinen. Totuus lienee jossain puolivälissä. Poliisiväkivalta, kuinka ajaton motiivi tuo onkaan?
Mutta minä halusin käydä Glenrowanissa, jossa piiritys tapahtui. Ei niinkään näyttävä kohde, mutta historiallinen.

Ajelin iltapäiväksi vielä Melbourneen. Koitin päästä St. Kildaan, ja matkan varrella tuli pari mutkaa.

Ensinnäkin, ajoin kerran pieleen ja seurauksena päädyin Melbournen ydinkeskustaan omalla, pienellä, pesemättömällä, valkoisella autollani. Ajamisen kannalta se niin paha ollutkaan. Tuli samalla nähtyä vähän ympärilleen.

Toiseksi, katsoin, että hei tuollahan on Albert Park. Hei, siellähän on viikon päästä formulakisat! Jokohan siellä on jotain pystyssä, pääsisikö katsomaan paikkoja? No kyllä pääsi.

Odotan valojen vaihtumista pääsuoralla...

Pääsuoralla oli työt vielä vähän kesken. Turhan kapea kilpa-ajoon.

Kääntyessäni puistoon odotin löytäväni ison parkkipaikan, josta sitten lähteä kävelemään. Mutta mitä vielä, parkkipaikkojen päälle oli jo rakennettu telttoja ja katsomoita. Sen sijaan tie jatkui puiston läpi... formularataa pitkin! Tie oli ikään kuin normaalissa käytössä, mutta pari tietyötä hidasti. Rataa ympäröivät turvaseinät oli rakennettu, rengasvallit paikoillaan, kanttarit asennettu, samoin kuin mainokset. Katsomot rakennettu. Yleisö vain puuttui! Pienenä jarruna oli toki nopeusrajoitus 40km/h... mahtava kokemus silti!

Vielä aavistuksen hikisenä aamun treenin jäljiltä etsin St. Kildasta parkkipaikan ja menin rannalle uimaan. Kävelin vielä pitkän laiturin päähän katsomaan, näkyisikö pingviinejä, ja näin kaksi. Niillä on siis pieni yhdyskunta aivan Melbournen keskustan kupeessa, joskin tulevat koloistaan lähinnä yöaikaan.

St. Kildan hiljaisempi puoli.

Maanantaina 20.3. kävin katsomassa Brightonin värikkäät rantamökit, ja sitten suuntasin keskustaan. Pienellä suunnittelulla ja etsinnällä löysin kävelymatkan päästä ilmaisen ratikan reitistä 4h ilmaisen pysäköintipaikan! Minun aikataululleni se riitti. Kävelin siis ratikkapysäkille ja matkustin lähemmäs keskustaa. Kävin Old Melbourne Gaolissa, joka valikoitui historiallisena kohteena ja Ned Kelly -historiansa perusteella.
Jatkoin kävellen, graffitikujia pitkin kohti joenrantaa. Maksoin itseni sisään toiseenkin nähtävyyteen, Eureka Towerin Skydeck 88 näköalatasanteelle (285m).
Kävelin vielä Federation Squarelle josta otin taas ilmaisen ratikan kohti autoa.

Brighton bathing boxes, Melbourne

 

Old Melbourne Gaol

Eureka Towerin näkymiä

Ihan ku Helsingissä!

Ajelin Geelongiin ja Queenscliffiin, sekä Point Lonsdaleen. Kaksi jälkimmäistä ovat kohtia, joissa Port Phillipin suu on kapeimmillaan. Virtaukset siellä ovat aiheuttaneet monta haaksirikkoa, ja 3km leveän salmen yli uimisessa on onnistunut vain harva.

Point Lonsdale

Kaukana näkyy Nepean Point, ja kävi sen verran tuuri että näin rahtilaivan menevän salmen läpi.

Yöpaikkaa saikin sitten etsiä. Ajoin ensin Torquayyn, mutta siedettävää ei löytynyt. En halunnut maksaa yli 30AUD telttapaikasta. Sen sijaan ajoin pimeässä hieman pidemmälle, ja lähemmäs Lornea. Löysin hyvän paikan, joka oli täynnä. Jouduin etsimään uuden, ja klo 22 sain vihdoin varusteet kannettua Allenvale Mill Site camping arealle. Simppeli, vessat muttei muita fasiliteetteja. Jälleen kerran aamulla vasta näin mihin olin telttani pystyttänyt. Aamulla telttaa purkaessa sain vieraan:

Kävin pienellä kävelyllä ja takaisin tullessa vastassa oli tämä.

...ja koska en ollut varusteiden luona, jotka olin jo kasannut ja kantanut puuta vasten, kiinnostui kettu luonnollisesti tästä epäluonnollisuudesta.

Ajoin Great Ocean Roadia länteen. Kaikki näytti samalta Lornen ja Apollo Bayn välillä. Päätin ottaa lisälenkin Cape Otwayyn katsomaan "Australian merkittävintä majakkaa". Sinne päästessäni sää oli niin hävytön, että en halunnut astua autosta ulos lainkaan. Sade ei ollut aivan yhtä paha puolivälissä niemeen menevää tietä, ja pysähdyin ihailemaan kahta villiä koalaa. Koala count on siis 4!

Varokaa villieläimiä!

Kirkasta taivasta vasten puhelimen kamera tallentaa pelkän tumman möykyn oksanhaarassa.

Sisämaapätkän (ja ajoittain hyvin, hyvin sumuisen tien) jälkeen olikin vuorossa Twelve Apostles. Itse en vaikuttunut apostoleista yhtä paljoa kuin läheisestä The Razorbackista ja Loch Ard Gorgesta.

Portaita alas rannalle. Pääsy n. 2km turistikeskuksesta itään, suosittelen.

Siellä niitä apostoleja on.

Den här bilden är dedikerad till Jacob Lindstam

Port Campbelliin päästyäni pysähdyin miettimään yöpaikkaa. Ajattelin kerrankin olevani hyvissä ajoin, mutta ei. Ajoin ensimmäiseen vaihtoehtoon Colacin pohjoispuolella vain huomatakseni, että kaikki paikat oli viety. Asuntovaunut oli jätetty varaamaan paikkaa, ja niitä vetäneet henkilöautot olivat omistajiensa tapaan poissa.
Eikun seuraavaan paikkaan. Lähelle vai eteenpäin? Päätin lähteä eteenpäin. Ajoin erittäin pieneen kohteeseen Ballaratin eteläpuolelle. Paikalle päästyäni huomasin, että paikalla ei ole ketään eikä merkkejä parin edellisen päivän aktiivisuudesta. Lisäksi paikassa ei ollut kenttää, ja lähimmälle päällystetylle tielle tai asumukselle oli yli 5km. Totesin että ei kiitos, liian creepy, ja katsoin seuraavaa paikkaa.

Tämä on se vaihe, kun budjettimatkailu menee överiksi ja suhteellisuudentaju hälvenee. Lopulta päädyinkin sitten varsin paljon sivuun suunnitellulta reitiltä. Nukuin yön hieman Ballaratin pohjoispuolella, ajatuksella "voisin käydä aamulla tsiigaamassa kaupunkia". No en lopulta käynyt, vaan jatkoin suoraan Melbourneen ja läpi. Jatkoin itään ja Morwellissa piti pysähtyäja ottaa torkut.
Koska loppupäivänkin olin hieman väsynyt, kävin vain muutamalla näköalapaikalla Eagle Pointilla ja Lakes Entrancella.

Yöksi piti löytää taas paikka, ja lähdin kohti Lake Tyersin itäpuolen leirintäalueita. Niille vievät tiet olivat sateesta johtuen niin mutaisia, että päätin kääntyä. Alkoi myös hieman hermostuttaa pimeässä pienellä hiekkatiellä ajaminen. Päästyäni takaisin valtatielle otin ensimmäisen taukopaikan ja rullasin makuualustan ja pussin auki auton takaosaan. Paikalla tuskin oli laillista leiriytyä, mutta oli siellä kolme muutakin autoa samoissa puuhissa.

Aamulla (23.3.) heräsin, kävin tankkaamassa ja ajoin Bombalaan. Bombala on keskus alueelle, joka brändää itsensä "Platypus countryksi". Alueen vesistä 90% on asuttuja vesinokkaeläinten toimesta. Hyvä mahdollisuus nähdä yksi, siis? Sitä varten sinne meninkin. Luin netistä yhdestä tietystä paikasta, jossa kyttäsin noin tunnin, ja lähdin muualle. Tsekkasin muutaman muun paikan, jotka kartan perusteella olisivat voineet olla lupaavia. Noin tunnin kuluttua palasin takaisin ensimmäiseen paikkaan toiselle tunnin kytikselle. Puolisen tuntia kului, ja sitten... !!!!! Sain seurata yhden yksilön sukeltelua ja uintia noin 15 minuuttia. Hieman olin kaukana, ja eläin oli hieman pienempi kuin odotin, mutta hienoa se oli silti!

Jos oikein käyttää mielikuvitusta, voi nähdä jotain pientä aivan keskellä kuvaa.

Ajoin edelleen Canberraan, jonne ruotsalainen Jacob oli järjestänyt minulle majapaikan erään häntäkin majoittaneen perheen luona. Kävin tekemässä suunnistusvetoja pienellä porukalla mm. sen perheen ja brittien Katien ja Charlotten kanssa.
Perjantaina minulla oli koko päivä aikaa nukkua myöhään ja käydä pyöräillen ihailemassa pääkaupunkia. Sotamuistomerkki oli ihan hieno, ja sen sisällä ollut näyttely puolestaan hyvin vaikuttava ja laaja. Vietin sisällä niin paljon aikaa, etten ehtinyt käydä parissa muussa paikassa ollenkaan. Tunsin myös konkreettisesti Kiinan pääministerin valtiovierailun, kun silta suljettiin aivan nenäni edestä. Odotin 15 minuuttia, että saattue pääsi ylittämään tyhjennetyn sillan.

Sotamuistomerkillä.

Sotamuistomerkin hyvin jenkkityylinen toteutus.

Parlamenttitalo, jonka nurmikatolle pääsee yleisökin.

Aasialaisturistien takana näkyy valkoinen vanha parlamenttitalo, ja tarkkasilmäinen erottaa sotamuistomerkin. Samoin saatat huomata, että valtiovierailun takia lipputangoissa on Australian lisäksi Kiinan lippuja.

Lauantaina 25.3. oli NOL:n kolmas kisa, sprintti. Jostain syystä lajin johto halusi eliitille karsinnan, vaikka osallistujia oli miesten sarjassa 39 ja muissa eliiteissä vielä vähemmän. A-finaaliin pääsi miehissä 10, naisissa ja pojissa 6 ja tytöissä 4. Lähetin muutama päivä ennen kisaa järjestäjille kyssäriä karsintaan liittyen, että mikäs hemmetin järki tässä on? Lisäksi karsinta oli enemmänkin keskimatkatyyppinen metsäkisa, voittoaika 15min. Ei sillä voi karsia urbaaniin sprinttiin! Lisäksi järjestäjät halusivat alunperin pitää kaikki eliitit starttien välillä karanteenissa, myös B-finalistit, vaikka kilpailualue oli hyvin rajattu.
Syyksi karsintojen järjestämiselle minulle kerrottiin halu simuloida tiukkaa eurooppalaista karsintaa, kun Australian eliitit eivät joudu tiukkoihin paikkoihin riittävän usein. Syy ei kelpaa, koska ne kourallinen eliittejä, jotka voisivat kilpailla esim. MM-finaalipaikasta, pääsivät helposti jatkoon ilman merkittävää panostusta.

Sprintin karsinta. Ei todellakaan ollut sprinttirata. Huomiona myös että kaikki aidat oli piikkilankaa, ja ensimmäisen niistä väistin kun en tiennyt miten ylittää.

Itse tiesin etten A-finaaliin pääsisi, joten hölkkäilin karsinnan ja juoksin finaalin hieman kovempaa. Hauskaa oli, vaikka finaalikartan ylitsepääsemättömien aitojen viivanpaksuus vaihteli, ja oli paikoin yhtä paksu kuin ylitettävällä. Älkää koskeko niihin symbolimäärittelyihin!

Sprintin B-finaali osa 1. Nelosvälillä menin kahdesti halpaan. Muutenkin sitä saattaa huomata ettei meikäläinen ole mikään sprintteri.

Sprintin B-finaali osa 2. Rastille nro 15 mennessä menin samaan halpaan kuin nelosvälillä, enkö mitään ollut oppinut...

Sunnuntain keskimatka oli muuten loistavasti järjestetty, mutta ainakin miesten rata oli turhan pitkä: voittoaika 39min/6,0km. Itselläni kesti 58min, ja eniten sain turpaan tiukoissa ylämäissä. Loppulenkki oli tarpeeton lisä.

Sanonta kuuluu: "Monasti käy näin että Atte menee aina suaraan." Voit itse pohtia olisiko 15-välillä kannattanut kiertää ylhäältä tien kautta.

Nyt olen Wollongongissa, painan duunia aivan liikaa, ja scholarshipin aika lähenee loppuaan. Uuteen Seelantiin muutaman päivän päästä!