Tuesday, 29 November 2016

Orangesta Sydneyyn

Viimeksi sanoin Sydneyyn muuton olevan lähellä. Muutto tapahtui täysin ajallaan, mutta ihan Sydneyyn asti ei vielä päästy. Edellisen viikon ja seuraavat kaksi osoite löytyy Lapstonesta, Blue Mountainsien juurelta. Toiset laskee Sydneyksi, suurin osa ei. Kulkeminen kuitenkin luonnistuu helposti, Centraliin kestää junalla tunti ja hintaa yleensä alle 5 dollaria. Sydneyn alueen julkisen liikenteen hinnoittelupolittiikkaan kuuluu myös superhalvat sunnuntait, joina maksat koko päivän matkoista enintään 2,50!

Appelsiinikaupungista lähtiessä Goldseekers (paikallinen seura) piti vuoden päättäjäistapahtuman tekemälläni uudella kartalla. Leikkimielisen viestin jälkeen jostain syystä halusivat lahjoa minua, mm. vuoden club contribution awardilla, vaikka en edes tehnyt niin paljon kuin oli suunnitelmissa. Mukaan jäi mm. alueella syntyneen, 10 dollarin setelissäkin olevan kansallisrunoilijan (understatement) Banjo Patersonin Balladikokoelma Looking For Clancy.

Tällä hetkellä teen taas kerran karttaa. Tässä aivan lähellä on kaksi, eri seurojen karttaa, joita erottaa noin 400 metriä. Mun tehtävä on yhdistää ne, ja vähän laajentaa toista reunoilta. Mukavaa haastetta tarjoaa mm. karttojen toisistaan poikkeavat käyrävälit, sekä toisen kartan jyrkistä rinteistä puuttuvat lukuisat korkeuskäyrät. Tämän viikon perjantaina on tiedossa koulukeikka paikalliselle high schoolille. Ennuste lupaa sille päivälle hikiset 38°C ...ja sään takia päivä näyttää siirtyvän.


Viime keskiviikkona pääsin ensimmäistä kertaa sitten Australian mestaruuskisojen suunnistamaan kunnon tapahtumassa. Toki niitä oli Orangessa, mutta järjestäjän roolia ei lasketa. On toki kyseenalaista, lasketaanko kaduilla käytävä 45min score-o suunnistukseksi, varsinkin kun reittiä sai suunnitella vaikka tunnin. Itsehän en liialti suunnitellut ja turpiinhan siinä tuli, mutta haastetta oli edes nimeksi.

Nyt kun asun lähempänä Sydneyä, olen päässyt vihdoin käymäään siellä! Seuraavassa ne samat turistikuvat jotka kaikki muutkin ottaa.

Kuten huomaatte, täälläkin alkaa joulu näkyä!

Tuesday, 8 November 2016

Välillä jotain nähtävääkin

Jaa, mitähän sitä? Kuudennessa perheessä ollaan, kuudetta viikkoa Orangessa. Tähän mennessä kaikkien perheiden kanssa yhtä lukuunottamatta on synkannut varsin hyvin. Sen verran, että menen tällä viikolla kylään yksien luokse, ihan huvikseen. Kyseisellä perheellä on aivan mahtavat 14 ja 15 vuotiaat pojat, joiden kanssa pelattiin koripalloa ja vaikka mitä muuta.

Tämä viikko on myös toiseksi viimeinen viikko Orangessa ennen Sydneyä. Toistaiseksi en ole Sydneystä nähnyt vilaustakaan, kun lento oli Brisbaneen ja NSW:n rannikolle ei ole vielä ollut asiaa. Mutta viime viikonloppuna kävin tähän asti lähimpänä Sydneyä: vietin lauantain ja sunnuntain Blue Mountainsilla! Eräs Goldseekersin jäsen, Anna, asuu miehensä kanssa Blackheathissa, ja he toimivatkin majoittajina ja paikallisoppaina alueella. Käytiin molempina päivinä bushwalkilla ja no alla pari kuvaa jotka ehkä kertoo jotain.




Viikkoa aikaisemmin kävin Blue Mountains National Parkin naapurissa Wollemi NP:ssa tsekkaamassa Glow worm tunnelsit. Valitettavasti puhelimen kamera ei kykene tunnelin pimeydessä poimimaan yhtäkään tuhansista ötököistä, joten saatte tyytyä kuviin tunnelin ulkopuolelta.

Maisemaa auton ikkunasta
Luultiin ensin että oli lunta, mutta lähempi tarkastelu paljasti marmorikuulan kokoisiksi rakeiksi!

Oli kiva päästä vihdoin käymään jossain ja nähdä jotain, kun on pääosa ajasta tullut homehduttua kotona. Elukoista on silti edelleen näkemättä ainakin emu, vesinokkaeläin ja vompatti. Vain villit ja elävät lasketaan, tottakai.

"Töiden" puolesta menee hyvin; viime viikolla piti kirjoitella mutta oli muita kiireitä. Seuran oli määrä järjestää eventti 1:5000 kartalla, joka oli suora suurennos aikanaan hätiköiden tehdystä 1:10000 korttelikartasta. Minähän totesin 2 päivää ennen tapahtumaa että eihän tuo käy, kartta on kamalan näköinen. Niinpä muunsin ja päivitin kartan sprinttikartaksi pikavauhtia ratasuunnittelun ohessa, ja tuli siitä melkein valmis. Kesken se kuitenkin vielä on näin tapahtuman jälkeenkin.

Tänään kävin pitämässä suunnistusta kotiopetetuille lapsille. Eräs vanhempi on koonnut verkoston, jonka kautta kotiopetetut lapset päsevät tekemään erilaisia juttuja, kuten nyt suunnistusta. Paikkana toimi sopivasti Orangen kasvitieteellinen puutarha, jonne nykyisellä perheelläni on oma portti takapihalla. Lyhyt työmatka siis!

Mukava oli kirjoitella taas, mutta nyt työt kutsuu! Pitää saada kartta valmiiksi perjantain eventtiä varten. Siis kartta, radat teen vasta kartan jälkeen :)